Sivut

Näytetään tekstit, joissa on tunniste postaus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste postaus. Näytä kaikki tekstit

torstai 4. kesäkuuta 2015

Kuvia eletystä elämästä

Moikka taas pitkästä aikaa! Pahoittelen heti alkuunsa tätä pitkää taukoa.. Koulu vei keväällä todella paljon aikaa ja sen myötä myös hieman motivaatiota kirjoittaa tänne mitään, kun jaksaminen meni koulun ohella treenaamiseen ja laihduttamiseen. Mutta tärkeintähän on se, että oon täällä taas ja kirjoittamiseen on löytynyt motivaatio.

Kaivelin vanhoja valokuvia vuoden sisältä ja ennen laihdutuksen aloittamista, ajattelin nyt niitä "esitellä" (omasta mielestäni osan saisi polttaa roviolla tai jotain =D ). Mutta siis joo, toivon mukaan ette järkyty nyt tästä (jos tätä nyt vielä edes lukee joku).


Yllä otettu kuva on ajalta ennen laihduttamista. Itseasiassa kuvat on otettu Pärnusta 2013. Surullisen kuuluisa matka. Mun oli todella vaikea olla tuolla reissulla mukavasti. Mua ahdisti olla julkisilla paikoilla, käydä syömässä terasseilla, olla vähemmissä vaatteissa. Mä en ees jaksanut kävellä Pärnun kuuluisille hiekkarannoille. Ajatus vähistä vaatteistakin sai mut itkemään ja ahdistumaan. Huomioikaa kusenkeltainen blondattu tukka (en tiedä mikä idea siinäkin silloin oli). Oikean puoleisessa kuvassa oleva mekko oli ihan kamala pitää päällä tuolloin, kun oli kuuma ja reidet hierty yheen ja iho "paloi" hiertymä kohdilta pois. Talkki oli kova sana silloin.. Jos jotain kaipaan tuosta hetkestä takaisin oln tuo rusketus käsivarsissa. Samana kesänä kävimme Ruisrockissa, jep ette arvaakkaan kuinka tuskainen reissu se oli.. Olin aivan kuollut. 


 Vasemman puoleinen kuva onkin vanha, mutta tämä oikean puoleisen kuvan otin tänä keväänä? Luultavammin loppu keväästä, kun pakkailin vaatteitani muuttolaatikoihin Kempeleessä. Kyseiset shortsit ovat 3-4xl.. Eli TODELLA isot :D Mutta jostain kumman syystä en saanut niitä roskiin asti vietyä. Muutton jälkeen ne löysivät taas paikkansa kaapista. Ehkä vielä joku päivä kehystän ne seinälle, samaten kaikki todella ällöttävät kuvat itsestäni ennen laihdutusta jotta muistan miksi tein tämän urakan.


 Tämä kuva on julkaistu 7.toukokuuta Facebookin mukaan, joten luotetaan siihen. Ihastelin muistaakseni jälleen kerran housuja jotka jostain kumman syystä jäivätkin isoiksi mulle.. Hiukan harmittaa, että nämä bongasin "liian myöhään", sillä kuten huomaatte nämä ovat tuosta vyötäröltä hieman pussimaiset ja isot.. Muuten nää oiskin niin ihanat! :D Vatsan seudusta jos pitää sanoa jotain, niin olen ylpeä että venymä arvet eli "raskaus" arvet ovat haalenneet ja vatsa hieman edes kiinteytynyt.. Toivottavasti en tule kärsimään ns. nahkapussista joka jää tuohon vatsan seudulle. 


 Niin no.. Pitääkö tästäkin sanoa jotain? Jokaisella varmasti löytyy kuva Dimexeistä :D Tuo takki jäi mulle isokis koulujen loputtua, ja se oli hieman tarkoituksenakin.


Tässä olen nykyhetkessä. Hiukset vain leikattuna, mutta kuitenkin. Kouluni sain vietyä kunnialla loppuun tältä lukuvuodelta, liikunnasta ja terveellisistä elämäntavoista on tullut elämääni rutiini. Voin paremmin, jaksan hymyillä siinä viimeisessä mäessä 10km lenkillä vaikka jalkoihin sattuu aivan saatanasti. Koen onnistumisen tunteen onnistuttuani. Olen onnellinen.


sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Laiskuus stj-379

Mulla tulee olemaan iso kurominen treenaamisen kanssa, jotta päästään samoihin tuloksiin joissa olin ennen tämän onnettomuuden sattumista. Jep 1-10, mua vituttaa tällä hetkellä 10. Päivä päivältä lihakset surkastuvat jaloista taas olemattomiksi ja turhauttaa, kun pyörit taloa ympäri keppien kanssa jottei pääsi hajoa liikunnan puutteeseen. Olen alkanut miettimään, että loppuuko multa aika kesken kun kuntouttamiseenkin menee vielä aikaa.. Että jos sittenkin I/16 tai II/16 olisikin se parempi vaihtoehto, päivä kerrallansa.


Ainiin, sain opiskelupaikan Oulun seudun ammattioppilaitoksesta eli OSAO:sta. Sinne tämä likka lähtee elokuussa opiskelemaan logistiikan perustutkintoa! Ei tarvitse enään sitäkään tressata, että pääseekö sinne.

Tämän hiukan päälle kuukauden aijon viettää kesälomaa ja kuntouttaa jalkaani kuntoon. Myös festareilla tulee käytyä ainakin Ruisrockissa ja Ilosaarirockissa, sillä esiintyjäkattaus on just mulle tehty !! Tää postaus on aivan turha, mutta kerroinpa nyt ainakin että elossa ollaan ja voin suhteellisen hyvin! Tästä kesästä tulee huippu kaikesta huolimatta =) 


Hyvää kesää kaikille!