Katse eteen ja suupielet ylöspäin! (Ennen ja nyt)

"Rohkeus ei oo sitä ettei pelota.

 Vaan et uskaltaa hyppää vaik ei tiedä selviikö elossa"

-Cheek

Tiedän, että edellisestä postauksesta on taas liian paljon aikaa. Mutta tuntuu välillä siltä, ettei vaan aika riitä kaikkeen. Koulussa ollut kokeita, koska jakso vaihtuu ja hirvee tressi myös. Sillä pian on erikoistumisen aika ja isojen valintojen aika! Hirveesti jännittää, mutta ensi jaksossa elämä helpottuu kun koulukin loppuu jopa parina päivänä 12 aikaan. Joten kerkee tekemään kämpilläkin jotain, ennenkun pitää mennä nukkumaan. Nyt on tullut juostua vai koulu-sali-lenkki-kämppä väliä miettimättä missä mennään. Teitäkin taitaa kiinnostaa missä mennään ;) Joten tämä postaus sisältää tilanne katsausta.

Ne jotka on lukenut tätä blogia, tietävät mistä ollaan aloitettu tämä projekti. Mutta voisimme kertauksen tehdän nopeasti. 

Eli siis aloitin tämän projektin n.140kg painoisena noin vuosi sitten. Mulla oli diagnoosina vakava masennus, todella huono itsetunto, paha akne ja ylipainosta johtuvat kivut ja säryt nivelissä tms. Olin tosi epävarma omasta kehostani, voin henkisesti niin pahoin että kaupassakin käyminen oli niin pahaa helvettiä että ette uskoisikkaan. Mä en kehdannut käydä missään, paitsi pakolliset menot hoitamassa. Sulkeuduin täysin sisälle ja mua ei sieltä saanut kuin itkun kanssa ulos. 

Muistan käyneeni tasan vuosi sitten laivalla ja voi hitto, että mua ahdisti, sattu, itkin ja kiukuttelin koko reissun ajan. Koska mulla oli niin huono kunto ja huono itsetunto, etten kehdannut kulkea ihmisten ympärillä luontevasti. Mulla oli todella pahaolo ylipainoni takia.

Tämän jälkeen, näihin aikoihin äitini herätti mut horroksesta johon ylipaino oli saanut mut. Oireet oli pahentunut väsymys, nilkkojen turvotus, yleinen huonovointisuus, ihon huono kunto, "raskausarvet".. Listaa voisi jatkaa vaikka kuinka paljon, mutta jokainen tietää mitä tarkoitan. Olin sairaalloisen ylipainoinen ja pahasti. Olin 19v, joka niillä elintavoilla kaivoi hautaa itsellensä nopeaan tahtiin. Tein itsemurhaa suomeksi sanottuna, vain pidempi kestoisena. Äidin sanat herätti mut. "Sä tuut kuolemaan tähän, jos et tee asialle mitään", todellakin kuolemaan hitaasti, mutta varmasti. 

Se herätti mut, todellakin. Eihän KUKAAN 19v halua kuolla 10-15 vuoden sisään ylipainoon, vaan sen takia että teki vääriä valintoja eikä ollut kiinnostunut omasta terveydestä. Olin menossa pahasti ojasta aallokkoon, jos mun äitini ei olis mua herättänyt todellisuuteen.

Tässä on kuva joka on otettu n. tasan vuosi sitten.

Jokainen näön omaava näkee missä kunnossa sitä ollaan oltu. Todella paha ylipaino, huono ryhti vatsan takia, melko tuoreet "raskausarvet", sormien turvotus, vatsan turvotus.. Ohan näitä. Mua itteeni hävettää, että päästin itseni tuohon kuntoon. Noi housutkin oli mulle todella tiukat vyötäröstä. Mä en löytänyt itselleni vaatteita mistään, jouduin pukeutumaan vaatteisiin jotka ei sopinut mulle ollenkaan, lökäreihin, löysiin paitoihin, tanttamaiseen tyyliin. Koska ei mun kokoselle tehty vaatteita, jotka oli nuorekkaan näköisiä. 

Aloitin vhh ruokavaliolla, max.3km lenkeillä, lihaskunto harjoitteilla ja arkiliikunnalla. Asuttiin tuollon 2 kerroksessa kerrostalossa ja niitten rappusten nouseminenkin oli helvettiä mulle. Olin niin hengästynyt ettei mitään rajaa. 

Melkopian aloin käymään salilla, nostin lenkkien pituutta 5km. Aloin hölkkäilemään pikkuhiljaa, jaksamisen ja kropan tahtiin, Koska pelkäsin, että ylipainon takia mulle tulis polvi ongelmia. Ei onneks tullut. 

Palataan takaisin nyky hetkeen. Tässä ollaan nyt. 

Kuva on otettu noin viikko sitten, vaa`an näyttäessä 97kg. Kylllä, vuodessa tehty isoja ja näkyviä tuloksia. Monta oiretta on kadonnut arjesta akne, hiukset ja kynnet eivät katkeile, mieliala ongelmat, passiivisuus, nivel säryt, hengenahdistukset, ahdistuskohtaukset.. Kuukautisista on tullut säännölliset, turvotus kadonnut, en oo jatkuvasti kipeä.. Itsetunto on kohonnut roimasti, löydän vaatteita jotka sopii mun tyyliin, terve rakkaus löytynyt omaa kroppaa kohtaan... Ohan näitä. Tiedän, että oon projektini puolessa välissä vasta. Vielä ois painoo pudotettavana ja lihaskunnon kohennusta, mutta ainakin omasta mielestäni oon oikealla polulla. Melko mutkaisella, mutta oikealla kuitenkin.

En sano, että tää ois jotenkin helppoa. Ei todellakaan ole. Tän tuloksen eteen on vuodatettu niin paljon verta ja hikeä, että hieman naurattaakin minkälaisia kiukku kohtauksia on vedetty salilla ja lenkillä kun on tuntunut ettei enään jaksa ja joka paikkaan sattuu :D Ja niitä tulee vieläkin, silti jokainen treenin loppuun. Tai kiukkuttelut nälän sattuessa (oppinut pitämään välipalat aina mukana) :D Mutta nyt ollaan oikeassa suunnassa, arvot näyttävät tarkastuksissa hyvältä, voin hengailla kavereiden kanssa julkisilla paikoilla, säteilen positiivisuutta ja jaksan kävellä, juosta tms. En häpeä enään itteeni, koska tiiän että pystyn viemään tän urakan loppuun asti, vaikka välillä tuntuu siltä ettei tuloksia tuu tai ne ei näy. 

Jokainen pystyy tähän aivan varmasti, halutessansa. Kaikki tulokset, muutokset on itsestänsä kiinni. Kuhan saa päänsä psyykattua ja uskoo siihen mitä tekee. Helppoo se ei todellakaan ole ja se sattuu välillä paljon. Tosi paljon. Kaikille tulee takapakkeja, niille ei voi mitään. Mutta niistäkin pitää päästä yli. Tuleen ei saa jäädä makaamaan vaikka mieli tekis. Tuloksia ei tuu tekemättä yhtään mitään niiden eteen. Eikä ne säily jos niitä ei ylläpidä. Ne vaatii jatkuvaa työstöä ja suunnitelmia. Täysin päättömästi ei voi mennä, pitää tutkia omaa kroppaansa ja tehdä suunnitelmia, tavotteita. Tehdä tavotteita mistä voi pitää kiinni ja mitkä varmasti onnistuu. Pitää oppia rakastamaan omaa kroppaansa, hyväksymään se näky minkä näkee peilistä. Ja tiedostaa se, että muutoksia tulee tapahtumaan jos pitää itsensä kanssa sovituista pelisäännöistä kiinni. 

Murehtiminen ei takas eilistä tuo. Huominenkin tulee vaan, jos selvitään tänään.

 Mun pahin vastukseni kattoo peilistä mua. 

Se haastaa ja aina pyrkii mun pään kääntämään.

-Elastinen

Tehkää haaveistanne totta, ostakaa itsellenne mekko tavoite mittoja varten. Sopikaa kavereidenne, puolisoidenne kanssa vaikka lomamatkasta kun tavoite on saavutettu. Tutustukaa omaan vartaloonne ja sen käytökseen. Tehkää itsellenne ärsykkeitä,henkisesti pistäkää läski itkemään, menkää äärirajojen yli. Menkää mukavuusalueen ulkopuolelle. Niin jokainen saavuttaa haluamansa tulokset ja tehdään vahvoja ihmisiä. Niin  kuin ulkoisesti. 

Rakastakaa itseänne, se ei ole sairautta. Koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa. 

Kurjaa!

Mua ahdistaa, nimittäin bloggeri. En saa nimittäin luku listaltani poistettua ylimääräisiä blogeja, joita en ole varmaan viimeiseen vuoteen lukenut. Tänään kaikki kääntyy mua vastaan! Heti aamusta sain teet varpailleni, löin varpaan pöydänjalkaan, löin pääni ja kaiken tämän lisäksi puhelimen näyttö halkesi! Meen niin tämän jälkeen takaisin nukkumaan ja itken itseni uneen. Ulkonakin vois hokkareilla vaan painella menemään ja vettäkin sataa! Ei naurata sitten yhtään.

Antaa asian nyt olla ja mennään mukavempiin aiheisiin. Mulla alkoi joululoma 19.12 ja joo oisin toki voinut jo aijemmin lomalla kirjoittaa blogia, mutta mutta.. Voisin taas kirjoittaa kauheasti syitä, miksi en ole kirjoittanut blogia. No okei, koulussa on koko joulukuun ollut aivan järkyttävä kiire ja kun oon päässyt tänne kotiin niin sitä on vaan halunnut olla ystävien ja perheen kanssa, koska edellisestä kerrasta on aikaa yli 2kk. 

Aika vaan menee kotona nopeasti. Nyt eletään jo loman loppua ja 6.1 pitäisi taas lähteä Ouluun opiskelemaan ja seuraavasta lomasta etelässä ei ole vielä tietoa. Ehkä hiihtolomalla, ainakin toivon niin! Mulla on tietenkin loma-ajat ylhäällä kalenterissa, mutta kalenteri on passini tavoin tehnyt katoamis tempun tässä loman aikana.... Työnsin ne joululoman jälkeen jonnekkin, mutta en enään muista että minne.-. Toivonmukaan löydän ne ennen Ouluun lähtöä, sillä ilman kalenteria olo tulee olemaan todella orpo. Kirjoitan meinaan treeniaikatauluista aina pieniin tapaamisiin lähtien kaiken kalenteriin ja siltä se kyllä näyttääkin! 

Olihan se joulukin tässä joo.. Siinähän se meni syödessä ja ollessa. Kovinkaan ihmeellistä ja suurta ei tapahtunut silloinkaan. Vietimme ns. aikuisten joulun ilman lapsia hyvän viinin ja ruan parissa. 

Sitten tulikin välipäivät, jolloin tuli Petrin kanssa käytyä salilla ja juoksemassa. Tosin juokseminen menikin enemmän tasapainoittelun puolelle, sillä keli on ollut täällä aivan järkyttävä. Kuten jo ylhäällä mainitsin tästä hyvin talvisesta kelistä.. Vettä sataa kaatamalla ja asteita +3. Hurraa!

Koko joulun ja uudenvuoden aikana ei tullut yhtäkään plussa kiloa ja siittä olen äärettömän tyytyväinen, vaikka sitä pelkäsinki sillä perheen "vanhuksilla" on tapana tupata santsiannoksia lautaselle ja suklaata kourallisen käteen. Nooh mitä pienistä, joulu on vain kerran vuodessa <3

Uutta vuotta vietin ihan Petirin kanssa kahdestaan kotosalla, ai että se tuntu hyvältä olla KAHDESTAAN koko asunnossa. Cheekin keikkataltiointi tuli katsottua ja kyyneliltä ei voitu välttyä. 

Tuli tehtyä pari uuden vuoden luopausta, jotka toivottavasti pitävät koko vuoden ajan ja tulevat tavaksi koko loppuelämän ajaksi.

1. Ota aikaa itsellesi. Aina ei tarvitse olla juoksemassa pää kolmantena jalkana A paikasta B paikkaan.

2. Rakasta itseäsi. Se ei ole itsekkyyttä, jos terveellä tavalla rakastaa itseänsä.

3. Tutustu 5 uuteen liikuntaharrastukseen.

4. Kirjoita blogia vähintään kerran kuukaudessa.