Sivut

Näytetään tekstit, joissa on tunniste inttimimmi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste inttimimmi. Näytä kaikki tekstit

lauantai 6. kesäkuuta 2015

Siviili-tj 401



Mä olen tässä monta iltaa viettänyt pohdiskellen mihin saapumiserään hakisin ja hakenut miinuksia/plussia eri saapumiseristä. Mieluisimmiksi saapumiseriksi tulivat II/16 ja II/17. Ajatuksena kuitenkin se, että tuohon ensimmäiseen erään pääsisi. Toki ei jälkimmäinenkään mikään huono vaihtoehto ole. Voin hieman perustella päätöstäni.

II/16 saan pienen breikin koulusta ja voin keskittyä viimeiseen vuoteen uudella energialla. Voin myös valmistuttuani keskittyä täysin työnhakemiseen. Eihän välivuosi koulusta nyt maailmaa kaada? Eihän? Toki luokkalaiset ovat valmistuneet, kun olen taas koulussa mutta ei sillä nyt niin suurta merkitystä enään ole. 

II/17 plan B. Olen valmistunut yhdistelmäajoneuvonkuljettajaksi ja elämän suunnittelmat ovat auki. Työhön haku voi hieman ontua ja suunnitelmia jatkolle ei ole. Kai. 

Enemmän mua houkuttaa erä II/16 ihan koulunkin takia ja se olisi mulle paljon parempi hetki käydä intti pois, jotta voin keskittyä tulevaisuuden suunnitelmiin ja uran luomiseen. 

Minne haen armeijaan? 

Nyt kun olen erät valinnut mihin olen pyrkimässä. On varmaan hyvä miettiä paikkoja jotka koen hyvinä vaihtoehtoina. 

Olen kirjoilla täällä Pirkanmaalla, joten kuulun Pirkanmaan aluetoimiston piiriin ja niiden pääsääntöiset kiintiöpaikat ovat Parolannummi, Niinisalo (yhdist. PorPr), Säkylä ja Dragsvik. 

Itseäni näistä eniten kiinnostaa:

1.Säkylä
2. Parola
3. Niinisalo

Säkylä on tietenkin top-listalla kärkipäässä, koska se on tuttu, turvallinen ja siellä palvelleet varusmiehet ovat kertoneet vain pelkkää hyvää paikasta. Myös ehkä kotikenttä "edulla" on paljon asiaa minkä takia se kärkipäässä heiluu. Kotiin matkaa vain 50km. Swägylä tuntuu vaan niiin....kotoisalle koska tiedän että tulen näkemään sotkussa muitakin kuin inttikavereita :D.

TOP-3 koulutushaaroista, jotka eniten kiinnostavat: 

1. Jalkaväki (vaunun ajaja/johtaja)
2. Pioneeri (yllätys yllätys taas vaunun ajaja/johtaja koulutus) 
3. Kuskin hommat huollossa

Parola on myös mulle tuttu paikka, sieltäkin kuullut vain hyviä juttuja ja tarinoita siellä töissä olleilta ja palveluksensa siellä suorittaneilta. Myös täältä löytyy juttuja mitkä kiinnostaa.

Yllättäen autokomppania löytyy taas listaltani, mutta se vaan tuntuu opiskeluitakin ajatellen mielekkäälle ja luontevalle hommalle. Vaikka alkuun vastustin ajatusta.. Moto-AUK kiinnostaisi myös ihan perkeleesti suoraan sanottuna. Myö sotilaskuljettajan hommatkaan ei enään omaan korvaan kuulosta pahalle, koska se on kuitenkin siviili maantie ajoon verrattuna NIIN erillaista ja varmasti kokemuksen arvoista. 

Mutta jos nämä ajatukset Parolasta pitäisi kasata selväksi listaksi, niin eniten mua kiinnostaa nämä hommat: 

1. Panssarivaunun johtaja
2. Panssarivaunun miehistö
3, Sotilaskuljettajan tehtävät (sitä kautta myös moto-AUK)

Panssariajoneuvonasentajankin hommat kiinnostaisi kans, mutta vaativat pohjakoulutusta alle =/ jota mulla sitten taas ei ole.

Niinisalo, oon kuullut tosi paljon erillaisia mielipiteitä paikasta. Osa tykkäs olla siellä ja osa taas ei ollenkaan.. Mutta nojoo, en anna puheiden vaikuttaa omiin valintoihin sen suuremmin. Itselleni täysin tuntematon paikka. En ole koskaan siellä käynyt valaa katsomassa tai edes sotkussa kavereita moikkaamassa. 

1. Jälleen kerran kuljettajan hommat (ihansama oliko huolto, tykistö jne) 
2. Tulenjohto 
3. Viesti 

Eniten toivon pääseväni Swägylään tai Parolaan, koska hommat niissä on mulle eniten miellekkäämpiä ja näissä AUKiin pääseminen on jopa mahdollista (huhujen mukaan). Sen nyt näkee mihin loppupeleissä sitten päätyy ja mitä hommia pääsee tekemään. Tämän enempää en suunnittele tulevaa palvelustani, koska sitten tulee itku ja harmitus jos ei pääsekkään sinne minne haluaa tai olen suunnitellut Är Uu Koota (RUK) myöten koko palvelukseni ja suunnitelmat menisikin harakoilla. Näin hommassa pysyy mielekkyys ;) 

Toki melkoisena villikorttina voisi toimia Tammisaaressa sijaitseva Dragsvik ;) 

Noh, mitä mieltä te olette sekalaisista ajatuksistani? Kuulostaako suunnitelmani aivan paskalle? 





perjantai 2. tammikuuta 2015

Kurjaa!

Mua ahdistaa, nimittäin bloggeri. En saa nimittäin luku listaltani poistettua ylimääräisiä blogeja, joita en ole varmaan viimeiseen vuoteen lukenut. Tänään kaikki kääntyy mua vastaan! Heti aamusta sain teet varpailleni, löin varpaan pöydänjalkaan, löin pääni ja kaiken tämän lisäksi puhelimen näyttö halkesi! Meen niin tämän jälkeen takaisin nukkumaan ja itken itseni uneen. Ulkonakin vois hokkareilla vaan painella menemään ja vettäkin sataa! Ei naurata sitten yhtään.

Antaa asian nyt olla ja mennään mukavempiin aiheisiin. Mulla alkoi joululoma 19.12 ja joo oisin toki voinut jo aijemmin lomalla kirjoittaa blogia, mutta mutta.. Voisin taas kirjoittaa kauheasti syitä, miksi en ole kirjoittanut blogia. No okei, koulussa on koko joulukuun ollut aivan järkyttävä kiire ja kun oon päässyt tänne kotiin niin sitä on vaan halunnut olla ystävien ja perheen kanssa, koska edellisestä kerrasta on aikaa yli 2kk. 


Aika vaan menee kotona nopeasti. Nyt eletään jo loman loppua ja 6.1 pitäisi taas lähteä Ouluun opiskelemaan ja seuraavasta lomasta etelässä ei ole vielä tietoa. Ehkä hiihtolomalla, ainakin toivon niin! Mulla on tietenkin loma-ajat ylhäällä kalenterissa, mutta kalenteri on passini tavoin tehnyt katoamis tempun tässä loman aikana.... Työnsin ne joululoman jälkeen jonnekkin, mutta en enään muista että minne.-. Toivonmukaan löydän ne ennen Ouluun lähtöä, sillä ilman kalenteria olo tulee olemaan todella orpo. Kirjoitan meinaan treeniaikatauluista aina pieniin tapaamisiin lähtien kaiken kalenteriin ja siltä se kyllä näyttääkin! 


Olihan se joulukin tässä joo.. Siinähän se meni syödessä ja ollessa. Kovinkaan ihmeellistä ja suurta ei tapahtunut silloinkaan. Vietimme ns. aikuisten joulun ilman lapsia hyvän viinin ja ruan parissa. 

Sitten tulikin välipäivät, jolloin tuli Petrin kanssa käytyä salilla ja juoksemassa. Tosin juokseminen menikin enemmän tasapainoittelun puolelle, sillä keli on ollut täällä aivan järkyttävä. Kuten jo ylhäällä mainitsin tästä hyvin talvisesta kelistä.. Vettä sataa kaatamalla ja asteita +3. Hurraa!

Koko joulun ja uudenvuoden aikana ei tullut yhtäkään plussa kiloa ja siittä olen äärettömän tyytyväinen, vaikka sitä pelkäsinki sillä perheen "vanhuksilla" on tapana tupata santsiannoksia lautaselle ja suklaata kourallisen käteen. Nooh mitä pienistä, joulu on vain kerran vuodessa <3


Uutta vuotta vietin ihan Petirin kanssa kahdestaan kotosalla, ai että se tuntu hyvältä olla KAHDESTAAN koko asunnossa. Cheekin keikkataltiointi tuli katsottua ja kyyneliltä ei voitu välttyä. 

Tuli tehtyä pari uuden vuoden luopausta, jotka toivottavasti pitävät koko vuoden ajan ja tulevat tavaksi koko loppuelämän ajaksi.

1. Ota aikaa itsellesi. Aina ei tarvitse olla juoksemassa pää kolmantena jalkana A paikasta B paikkaan.
2. Rakasta itseäsi. Se ei ole itsekkyyttä, jos terveellä tavalla rakastaa itseänsä.
3. Tutustu 5 uuteen liikuntaharrastukseen.
4. Kirjoita blogia vähintään kerran kuukaudessa.


keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Päivitystä pitkästä aikaan (siviili-tj 642)

Mun on varmaan turha sen suuremmin yrittää selittää hiljaiseloa mitenkään, mutta valotetaan nyt kuitenkin mitä tässä on viimeisten kuukausien aikana tapahtunut. Muutin siis elokuun alussa Ouluun opiskelemaan yhdistelmäajoneuvonkuljettajaksi OSAO:lle ja tää on ollut ihan jees ainakin tähän asti. Hirveä kortti- ja autokuume iski, kun tänne pääsin. Kovasti odotan ensi lukuvuotta, koska silloin aloitetaan C-korttien ajaminen ja saadaan tietää kuka pääsee yhdistelmäajoneuvonkuljettajaksi ja kuka joutuu tyytymään pelkkään nuppi korttiin. Motivaatio on kova päästä ajamaan CE-kortin!


Päivät on kulunut aika pitkälti opiskellessa itsellekkin uusia juttuja, varsinkin moottoritekniikka on ollut hiukan vaikeata ainakin tähän asti kun ei ole koskaan tullut sen suuremmin ajateltua kuorma-auton sielunelämää ja uusien koneiden opettelua.Voisin sanoa, että jokainen päivä on ollut mielenkiintoinen ja erillainen. Olen myös yllättynyt kuinka paljon näinkin mielenkiintoinen ala motivoi mua käymään. Harmittaa olla päivääkään poissa koulusta, kun tuntuu että missaan niin paljon poissaollessani!


Täällä muuten asuminen on ollut myös tosi jees vaikkakin alku oli hieman vaikeata, kun kihlattu jäi etelään työskentelemään ja koimme työtarjonnan olevan siellä parempi. Mutta ikävä on helpottunut suunattomasti tässä viikkojen kuluessa ja kyllä me nähdään sillain sopivissa määrin, ettei ihan mahdottomaksi pääse ikävä ja kaipuu toisen viereen. Vapaa-aika onkin mennyt sitten kavereiden kanssa hengailessa joko Oulussa tai täällä Kempeleessä, käydessä salilla ja lenkillä, opiskelllessa itsenäisesti ja jutellessa Petrin kanssa.


Ennen tänne muuttamista kuvittelin ettei etäsuhde voisi mitenkään toimia, sillä välimatkaa on kuitenkin 500km ja miten aika ja huomio riittää toiselle kun täällä on niin paljon tekemistä. Koetaan Petrin kanssa tämä välimatlka ja harvoin näkeminen hyvänä harjoitteluna työelämää ja inttiä ajatellen. Tää pieni ero tekee muutenkin hyvää sillä, kun näkee toista harvemmin osaa arvostaa jokaista hetkeä joka vietetään yhdessä. Periaatteessa ennen yhdessä oloon turtui kun se oli jokapäivästä ja itsestäänselvyyttä. Nykyään sitä molemmat kaivaa kalenterin esiin, johon kirjoitetaan isolla että tulen käymään etelässä tms. Ja silloin pyritään tekemän jotain spesiaalia esim. käydä syömässä tai lentopallopeliä katsomassa. 


Niin muuten täytin lauantaina 20v (BILEET). Joo oli kyllä ihan superhieno lauantai että oksat pois! Juhlistin synttäreitä syömällä yksin mutakakkua ja käymällä paikallisessa baarissa parilla. Hämmennyin täysin miten sitä viihtyy jopa baarissakin tarvittaessa yksin. Mutta ei nyt jauheta synttäreistäni tai parisuhteesta sen enempää, vaan mennään teitä kiinnostavaan aiheeseen eli laihduttamiseen ja treenaamiseen. Itse laihdutus on jäänyt toissijaiseksi asiaksi opiskeluiden aloittamisen takia, kun on etsinyt itsellensä uutta säännöllistä rytmiä ja koulussakin on ollut niin kiire, ettei ole vain jaksanut panostaa hommaan. Siinä se paino on näemmä pudonnut vaikka  se ei ole ollut ykkös prioriteetti. Liikunnasta siltikään en ole luopunut, vaan päivittäin on tullut tehtyä rutiiniksi syntyneet toimet lenkki + sali tai pelkkä pitkä lenkki. Pääasia kuitenkin, että tulee liikuttua päivittäin 1-2h ja että se on hauskaa.


Niin se intti... Sain nyt tietää milloin valmistun täältä ja pikkaisen kyllä harmittaa ettei mene ihan suunnitelmieni mukaan, sillä tämä koulu on Suomen isoin joten korttijonot on todella pitkät.. Täällä siis menee se 3v, jonka jälkeen sitten on tarkoitus heti heinäkuussa astua palvelukseen eli todennäköinen saapumiserä on II/17 tai sitten keskeytän opinnot intin ajaksi ja lähden II/16. En tiedä vielä. Olen vakavissani miettinyt lähteä huoltokomppaniaan tai spolle koulutukseen, mutta tässä asiassa mieli kerkee vielä muuttumaan! AUK ja RUK kyllä kiinnostaisi kovasti, sillä olen vain kuullut positiivisia kokemuksia ja uskon että tulen pärjäämään molemmissa. Kunhan saan kuntoni kohdillensa ja psyykkaan itseni. 

maanantai 9. kesäkuuta 2014

Maahan kaadut ei toivoa näy mut vuoksein sun nouse ja käy!

Kuten voitte arvata otsikosta, että jotain on tapahtunut mutta siittä on päästy jo henkisesti yli. Vaikka fyysisesti keho hoitaa vielä haavojansa. 

Niin tosiaankin olin erään kurssin pakollisella työharjoittelu jaksolla oppimassa autokuljettajan saloja. Ensimmäinen viikko meni ihan ok, kunnes tuli harjoittelu jakson viimeinen keskiviikko ennen pyhäpäivää. Oon niin sekaisin päivistä, etten muista mikä arkipyhä sillon oli tulossa mutta kuitenkin reippaana likkana hyppäsin kuorma-auton perälaudalle "liftille" ei siinä mitään ylösmeno suoriutui loistavasti MUTTA alastulo ei ollutkaan niin loistava enään.. Perälauta oli maasta n. 20cm korkeudella ja astun alas joustamatta polvia muka kauheessa kiireessä ettei ollut aikaa odottaa että lauta oli maassa asti. KOSKAAN sieltä ei saa tulla noin, EI KOSKAAN! Tulin kuitenkin. Polvi sanoi itsensä irti ja aloin ihmettelemään työkaverille, että sattupas pahasti. Noh, minä reippaana likkana kävin sitten vielä perjantaina töissä ja maanantaina. Kunnes kipu alkoi olemaan niin sietämätön, että soitin maanantaina kesken työpäivän kihlatulle että nyt pitää lähteä päivystykseen. Lekuri antoi päivän sairaslomaa ja sanoi:"syö buranaa". 

Kävin sitten sen voimin tiistaina töissä, kunnes ti-ke välisenä yönä heräsin viiltävään polvikipuun ja sanoin taas kihlatulle että nyt lähdetään päivystykseen. Lekuri antoi tramadolin ja sanoi tule 8 aikaa aamusta takaisin, niin pistetään sut röntgeniin. Aamulla sitten nilkutin takaisin lääkärin pakeille, lähete röntgeniin polvi kuvauksiin ja takaisin lääkärille. Onneksi röntgenissä ei polvesta löydetty mitään, mutta lääkäri löysi itse kierukasta revähdyksen ja jotain häikkää rustoissa.

 Kohta olen lepäillyt ja kävellyt viikon kepeillä alkaa taas tuntumaan hyvältä tuo polvi. Tiedän, että jos lähden nyt juoksemaan en kävele viikkoihin taas kunnolla. Joten lepoo, lepoo, lepoo ja katsellaan kuukauden päästä miten jalka taas toimii.Vahinkoja sattuu kaikille ja tällekään tapaturmalle ei voinut oikeastaan mitään. Näitä sattuu, mutta ainakaan vielä lääkäri ei antanut punaista valoa inttiin menolle. Nyt vaan pitää oikeasti rauhassa liikkua ja polven ehdoilla mennä, että parantuu kunnolla!


Tämä gif kertoo tämän hetkisistä fiiliksistä todella paljon, pelkään oikeasti että tämä tapaturma haittaa jotenkin inttiin pääsyä! Toinen mikä tuottaa sekalaisia fiiliksiä on 12.6, jolloin julkistetaan toisen asteen oppilaitosten tulevat ykköset! Saas nähdä, miten käy ;) Pääsenkö paikkaan joka oli ensimmäisenä hakutoiveena, vai joudunko tyytymään muihin sijoihin! Toisaalta ei ole väliä, kunhan tämä likka pääsee opiskelemaan syksyllä.


Toisaalta, myös yllä oleva gif kertoo hieman fiiliksistä myös sillä mun ah niin ihana ja rakas kihlattu rohkeasti diabeteksestä huolimatta on hakenut avoimella kirjeellä Suomen Puolustusvoimilta lupaa suorittaa armeijan taudista huolimatta! Pakko hehkuttaa asiaa, koska todella rohkea teko oikeasti! Pelkästään jo sinne hakeminen oli hieno juttu, nyt odotetaan lääkäritarkistukseen ja valintatilaisuuteen kirjettä! Ehkä palvelemme samaan aikaan ;) Kuka tietää!?!

PS. Aamuja kaikille uusille mosille ;) ! Ja hermoja kaikille heitä komentaville. Ei oo kummallakaan helppoa!