Sivut

Näytetään tekstit, joissa on tunniste kesä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kesä. Näytä kaikki tekstit

torstai 4. kesäkuuta 2015

Kuvia eletystä elämästä

Moikka taas pitkästä aikaa! Pahoittelen heti alkuunsa tätä pitkää taukoa.. Koulu vei keväällä todella paljon aikaa ja sen myötä myös hieman motivaatiota kirjoittaa tänne mitään, kun jaksaminen meni koulun ohella treenaamiseen ja laihduttamiseen. Mutta tärkeintähän on se, että oon täällä taas ja kirjoittamiseen on löytynyt motivaatio.

Kaivelin vanhoja valokuvia vuoden sisältä ja ennen laihdutuksen aloittamista, ajattelin nyt niitä "esitellä" (omasta mielestäni osan saisi polttaa roviolla tai jotain =D ). Mutta siis joo, toivon mukaan ette järkyty nyt tästä (jos tätä nyt vielä edes lukee joku).


Yllä otettu kuva on ajalta ennen laihduttamista. Itseasiassa kuvat on otettu Pärnusta 2013. Surullisen kuuluisa matka. Mun oli todella vaikea olla tuolla reissulla mukavasti. Mua ahdisti olla julkisilla paikoilla, käydä syömässä terasseilla, olla vähemmissä vaatteissa. Mä en ees jaksanut kävellä Pärnun kuuluisille hiekkarannoille. Ajatus vähistä vaatteistakin sai mut itkemään ja ahdistumaan. Huomioikaa kusenkeltainen blondattu tukka (en tiedä mikä idea siinäkin silloin oli). Oikean puoleisessa kuvassa oleva mekko oli ihan kamala pitää päällä tuolloin, kun oli kuuma ja reidet hierty yheen ja iho "paloi" hiertymä kohdilta pois. Talkki oli kova sana silloin.. Jos jotain kaipaan tuosta hetkestä takaisin oln tuo rusketus käsivarsissa. Samana kesänä kävimme Ruisrockissa, jep ette arvaakkaan kuinka tuskainen reissu se oli.. Olin aivan kuollut. 


 Vasemman puoleinen kuva onkin vanha, mutta tämä oikean puoleisen kuvan otin tänä keväänä? Luultavammin loppu keväästä, kun pakkailin vaatteitani muuttolaatikoihin Kempeleessä. Kyseiset shortsit ovat 3-4xl.. Eli TODELLA isot :D Mutta jostain kumman syystä en saanut niitä roskiin asti vietyä. Muutton jälkeen ne löysivät taas paikkansa kaapista. Ehkä vielä joku päivä kehystän ne seinälle, samaten kaikki todella ällöttävät kuvat itsestäni ennen laihdutusta jotta muistan miksi tein tämän urakan.


 Tämä kuva on julkaistu 7.toukokuuta Facebookin mukaan, joten luotetaan siihen. Ihastelin muistaakseni jälleen kerran housuja jotka jostain kumman syystä jäivätkin isoiksi mulle.. Hiukan harmittaa, että nämä bongasin "liian myöhään", sillä kuten huomaatte nämä ovat tuosta vyötäröltä hieman pussimaiset ja isot.. Muuten nää oiskin niin ihanat! :D Vatsan seudusta jos pitää sanoa jotain, niin olen ylpeä että venymä arvet eli "raskaus" arvet ovat haalenneet ja vatsa hieman edes kiinteytynyt.. Toivottavasti en tule kärsimään ns. nahkapussista joka jää tuohon vatsan seudulle. 


 Niin no.. Pitääkö tästäkin sanoa jotain? Jokaisella varmasti löytyy kuva Dimexeistä :D Tuo takki jäi mulle isokis koulujen loputtua, ja se oli hieman tarkoituksenakin.


Tässä olen nykyhetkessä. Hiukset vain leikattuna, mutta kuitenkin. Kouluni sain vietyä kunnialla loppuun tältä lukuvuodelta, liikunnasta ja terveellisistä elämäntavoista on tullut elämääni rutiini. Voin paremmin, jaksan hymyillä siinä viimeisessä mäessä 10km lenkillä vaikka jalkoihin sattuu aivan saatanasti. Koen onnistumisen tunteen onnistuttuani. Olen onnellinen.


sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

Elokuu mikset sä jo tuu? (siviili-tj 351)

Kyllä se elokuu sieltä tulee, ainakin kalenterin mukaan. Omasta mielestäni elokuuhun on viellä ihan liian paljon aikaa, mutta kyllä se sieltä tulee! Ai minkä takia odotan elokuun tuloa näin paljon? Noh on kiva aloittaa koulu ja uusi treeniohjelma (sisältäen myös uuden ruokavalion!!). Tää kuukausi on menny melkein vaan nauttien kesästä ja fiilistellen hyvistä päivistä, sillä ens kesänä tähän aikaan ollaan jo toivottavasti vihreissä ;). Toinen mitä tässä ollaan valmisteltu on muutto, joka tapahtuu elokuun 5.päivä (jeeeijj). Pikku hiljaa on nurkkiin alkanut kasaantumaan muuttolaatikoita ja pusseja, jotka sisältävät kaiken näköisiä tärkeitä opiskelutarvikkeita ja huoneeseen tulevia esineitä. 


Niin, siittä treeniohjelmasta ja ruokavaliosta. Ensi kuukausi sisältää paljon airobista polven takia, mutta aletaan myös ottaman salitreenejä taas mukaan. Alkuun pienin painoin ja tunnustellen, varmaan max.4 kertaa viikossa pitäisi salilla käydä. Sekin tosin riippuu ihan keleistä, sillä hyviä ilmoja tahdon käyttää hyväksi ja liikkua mahdollisimman paljon ulkona. Liikkeet pysyvät tuttuina ja turvallisina, tarkoitus vaan saada taas sali rutiiniksi mukaan liikkumiseen. Paljon vihatut aamuairobiset tyhjällä vatsalla tulevat myös rutiineihin (mä niin nukkuisin senkin ajan....). 

Lepopäivät sisältävät airobisen liikunnan (aamuairobinen ja iltalenkki). Ne on myös hiilarittomia, mutta opiskelijana käytän hyväkseni ilmaisen kouluruuan! Sielläkin tosin yritän mahdollisimman vähähiilihydraattisesti syödä. 

Kieltolistalla pysyvät vieläkin perunat, leivät, pastat ja sokerit. Ai niin, hetki sitten tuli puoli vuotta täyteen, kun jätin nämä aineet kaupanhyllyyn! Tosin karkkeja tms. on  tullut syötyä tankkauspäivinä n.1-2 kertaa kuukaudessa. Hyvin minimaalisena ja hallitussa käytössä ollaan nautittu siittäkin.. 

Ruokavalio muuten tulee pysymään hyvinkin samanlaisena mitä se on ennenkin ollut, vähän mutta usein toimii taaskin ohjeena. Aamu alkaa siis puurolla ja raejuustolla ja päättyy rahkaan ja mehukeittoon. Oikein kiva paluu arkeen ruokavalio, näiden grilliherkkujen äärestä.

Lisäravinteina tulee pysymään vahva CLA+, Vihreä tee ja proteiinijauheet. Kaikki ylimääräinen periaattessa karsitaan, jotta opiskelija budjettini tulee riittämään.

Paino on (luojan kiitos) jatkanut alaspäin liikkumistansa, vaikka grillaaminen onkin ollut kivaa. Enään ei olla sairaanloisesti lihavia vaan vakavasti lihavia. Jeeij! 

torstai 24. huhtikuuta 2014

Polkupyörä kausi avattu!1!1!

Kuten otsikosta voi päätellä, olen kaivanut ah niin rakkaan sodanaikaisen mummo mankelin varastosta jotta pääsen aamuisin kulkemaan koulutukseen ja sieltä takaisin. Aamuisin lähden polkemaan n. 8.30 kohti keskustaa, koska koulutus alkaa 9.00 ja olen yleensä 10min aikaisessa (joka on ihan hyvä, että hiki ja lämpö kerkee tasaantumaan!!) . Fillaroinnin lisäkis joka aamu nousen neljänteen kerrokseen kävellen, kyllä kuulitte kävellen! Välillä pelkään, että mun pummpu pettää kahdessa viimeisessä rapussa (huom. raput on ihan pyllystä, koksa ovat matalia ja yhdessä rapussa miljoona rappusta, ainakin). Joka aamu aina juhannukseen asti tulen kulkemaan noita helvetillisiä rappusia ylös joita ei mun lyhyt jalkaisuuden takia voi taivaltaa edes kahden rapun harppauksilla, vaan se on sellaista juoksemista ylöspäin kunnes konttaan viimeisimmän melkein ylös (ei nyt, ei mun ego kestäs sellasta :D). Toivottavasti tää mun rappuralli tuottaa toivottua tulosta, varsinkin kun kävelen ne ainakin 4-6 kertaa edes takaisin. Tervetuloa reisilihakset! Rappusten nousemista ei voi verrata mihinkään liikunta muotoon, paitsi mäkijuoksuun ja sekin on ihan pyllystä.

Reitti kohti kurssia päin
Kiitän paikan mäkisyyttä, pääsen kurssille päin mentäessä "helpommalla" koska matkan varrella on mukavia alamäkiä. Tosin tuohon aikaan on vielä melko viileä, joten tumput saa pakata huomenna mukaan.. Takasin tulo ei olekkaan niin kivaa, kun koko matka oikeastaan tullaan ylämäkeen joten ottaa polviin ja reisiin aika mukavasti! 

Reitti takaisin majapaikalle
Heh heh ja sitten ruokapolitiikkaan. Uusia päivärytmejä opetellessa on hieman unohtunut syödä päivän aikana, koska aamuisin unenpöpperössä ei oikein ruoka maistu ja kurssilla syöminen on hiukan niin ja näin. Mutta kuitenkin hyvin vähällä sortumisella ollaan päästä (hups. maanantaina juin sokerillisen spriten, lightin sijaan). Hieman kyseenalaisilla tuotteilla on nostettu verensokereita ja kaloreita koitettu syödä, jotta ei kauheasti mennä miinuksille (säästöliekin pelko). Mutta yli sallitun kalorimäärän ei olla menty! Nyt kun olen saanut melkein unirytmit korjattua voin taas keskittyä syömisen korjaamiseen ja yleiseen jaksamiseen. Tämän viikon aikana olen ollut kurssin takia kotiin tullessani aivan puhki, mutta ymmärtää sen kun ei ole tottunut olemaan noin passiivisesti pitkiä aikoja. Pikku hiljaa sano mummu mäessä =) 

ps. Menkat on ihan syvältä sieltä, turvottaa ja mielialat vaihtelevat. Painoa tullu turvotuksen takia +1kg. Oumaikaad! Äkkiä menkkojen jälkeen tiputtamaan kilot pois salille ja lenkille.

Nyt katoan takaisin suunnittelemaan uusia polkupyörä reittejä ja kesän Seitsemisen reissua! Huomisiin!

Joko teillä on fillarit etsitty varaston uumenista?